Radiomarkkinoinnin piilevä potentiaali
Erityisesti vanhemmille sukupolville radion kuunteleminen on enemmän sääntö kuin poikkeus, kun istuudutaan auton penkille. Radiosta kantautuvat sulosoinnut sekä rauhoittava puhe ovat muodostuneet rutiiniksi monille suomalaisille vuosikymmenten saatossa. Kuitenkin teknologian kehittyessä perinteinen radio on saanut haastajakseen lukuisia eri audiopalveluja.
Mitä nuoret kuuntelevat?
Alle 25-vuotiaiden tunnetaan kuuluvan niin kutsuttuun somesukupolveen, jotka ovat varttuneet eri älylaitteiden kanssa, eivätkä esimerkiksi muista aikaa ilman modernia teknologiaa. Nämä nuoret viettävät paljon verkkoajastaan sosiaalisen median alustoilla, kuten Instagramissa, TikTokissa ja YouTubessa. Nuoret aikuiset ovat myös viime vuosikymmenen aikana hullaantuneet podcasteihin, ja moni saattaa uskoa podcastien syrjäyttäneen perinteiset radio-ohjelmat.
Radion ja sosiaalisen median suhde on syvemmin tarkasteltuna varsin mielenkiintoinen, sillä nykypäivänä monet radiokanavat ja puheohjelmat tuottavat sisältönsä myös videomuodossa. Tällöin radiossa kuullut ohjelmat saattavat näkyä kuluttajien Instagramissa hauskoina videopätkinä. Näin radiokanavat ja suuret mediatalot pystyvät tavoittamaan täysin uuden sukupolven kuuntelijoita mahdollisimman pienellä vaivalla. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
87 % suomalaisista kuuntelee radiota viikoittain
Finnpanelin tuoreen tutkimuksen mukaan radio tavoitti viime vuonna viikoittain 87 prosenttia suomalaisista. Radiota kuunneltiin päivittäin keskimäärin 2 tuntia 23 minuuttia ja viikoittain 16 tuntia 41 minuuttia. Kuunnelluin hetki oli arkiaamuisin kello 9.30, jolloin radion ääressä oli yli 1,1 miljoonaa suomalaista. Aiemmat olettamukset kumoten radiota kuitenkin kuunneltiin eniten kotona, eikä auton ratissa.
Kuunnelluimmaksi radiokanavaksi valikoitui Yle Radio Suomi, mutta kuuntelijat yleisradion ja kaupallisen kanavien kesken jakautuvat hyvin tasaisesti. Vanhemmat, yli 55 vuotta täyttäneet, kuuntelivat eniten Yle Radio Suomen kanavia, kun taas nuoremmat sukupolvet kuluttavat enemmän kaupallisia kanavia, kuten Radio Novaa ja Radio Suomipopia.
Teknologian kehitys on vaikuttanut merkittävästi siihen, kuinka radiota kuunnellaan. Radiota kuunnellaan perinteisten laitteiden lisäksi digitaalisten audiopalvelujen kautta. Näiden palvelujen kulutus on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi kaikissa ikäryhmissä ja jopa 34 prosenttia suomalaisista hyödynsi audiopalveluja viime vuonna. Viime vuoden käytetyin digitaalinen audiopalvelu oli Yle Areena.
Jos jotain tästä Finnpanelin tutkimuksesta kannattaa ottaa opikseen, niin sen, että suomalaisessa radiossa piilee valtava potentiaali markkinoinnille. 87 prosenttia Suomen väkiluvusta vastaa 4 842 000 henkeä – ja potentiaalista asiakasta!
- Omaamme vankkaa kokemusta eri toimialojen yrityksistä.
- Haluamme jakaa luovat ideamme sinun kanssasi.
- Tarjoamme rentoa ja rehtiä palvelua.