NFT – Mistä on kyse?
NFT – Mistä on kyse?
NFT on lyhenne sanoista Non-Fungible Token. Tämä tarkoittaa käytännössä virtuaalisia taideteoksia, videoita, verkkosivuja, sosiaalisen median julkaisuja tai muita vastaavia digitaalisia kokonaisuuksia. Jokaisella NFT-yksiköllä on omat uniikit piirteensä, jotka vaikuttavat sen arvoon. Näitä voidaan verrata esimerkiksi keräilykorttiharvinaisuuksiin, joita ei voida korvata muulla vastaavalla tuotteella, koska niiden arvo määräytyy yksilöllisyyden ja muiden ominaisuuksien perusteella. Euron kolikon voi vaihtaa toiseen vastaavanlaiseen, mutta NFT:t ovat uniikkeja kappaleita, joita ei löydy maailmasta toista samanlaista.
Monen mielestä saattaa tuntua erikoiselta ja jopa hölmöltä maksaa suuria summia JPG-tiedostosta tai ladattavasta videosta, mutta NFT-ala on herättänyt suurta suosiota. Kaikista myydyistä NFT:stä hintavin on viime joulukuussa myyty NFT-sarja nimeltä The Merge. Digitaiteilija Pak myi teoksensa 91,8 miljoonalla dollarilla.
Kopioiminen
NFT:n ostaja saa kaupat tehdessään teoksen omistusoikeuden, vaikka itse tekijä voi edelleen säilyttää tekijänoikeudet ja kopiointioikeudet. Tekijänoikeuksiakin myydään NFT-kauppojen yhteydessä, mutta tämä on ennemmin poikkeus kuin sääntö. Mutta eikö kuka tahansa voi tällöin klikata ja kopioida kuvan tai videon, joka on myyty NFT:nä?
Leonardo Da Vincin maalaama Mona Lisa on maailman tunnetuimpia taideteoksia, ja siitä on tehty lukuisia kopioita vuosisatojen aikana. Kuten Mona Lisasta, myös NFT:stä voidaan luoda loputon määrä kopioita, mutta alkuperäisiä teoksia on kuitenkin maailmassa vain yksi kappale. Tämä alkuperäinen painos on ainoa, jolla on merkittävä rahallinen arvo. Teoksen aitous voidaan todentaa lohkoketjusta löytyvän merkinnän avulla.
Miten NFT:tä voi hyödyntää markkinoinnissa?
NFT on vielä uusi, ja osittain vieras ilmiö, joka puhuttaa niin digimarkkinoinnin asiantuntijoita kuin kuluttajiakin. Laadukas digisisältö lisää tunnetusti yrityksen kilpailuetua, ja NFT:n avulla voit helposti luoda uniikin brändikokonaisuuden lisäämällä näkyvyyttä ja muistettavuutta. NFT:n haltuunotolla yritys vaikuttaa kuluttajille kiinnostavalta ja nykyaikaiselta brändiltä, joka pysyy ajan hermolla alati muuttuvassa digiympäristössä. NFT:tä voidaan hyödyntää muun muassa maksetussa mainonnassa sekä vaikuttaja- ja sähköpostimarkkinoinnissa.
Digitaiteen ostaminen ja myyminen tavoittaa uusia kohdeyleisöjä, kuten taidekeräilijöitä, nuoria ja kokeneita yrittäjiä ja digitaalisen sisällön luojia. NFT-yhteisöjen vuorovaikutus painottuu Twitteriin, jossa jokainen keräilijä, luoja ja potentiaalinen ostaja voi esitellä omia NFT-kokoelmiaan.
Viime maaliskuussa Decentraland järjesti Metaverse Fashion Week -virtuaalimuotitapahtuman, jonka ideana oli jäljitellä fyysisen todellisuuden muotiviikkoja. 3D-virtuaalitapahtumaan osallistui jopa 60 tunnettua brändiä, kuten Tommy Hilfiger, Estée Lauder ja DKNY. Muotiviikoille osaa ottanut italialainen luksusmuotitalo Dolce & Gabbana myi virtuaaliseen mallistoonsa kuuluvia NFT:itä jopa 6 miljoonalla dollarilla.
- Omaamme vankkaa kokemusta eri toimialojen yrityksistä.
- Haluamme jakaa luovat ideamme sinun kanssasi.
- Tarjoamme rentoa ja rehtiä palvelua.