Multimediamarkkinointi

24.08.2022
Multimediamarkkinointi
Markkinointi
Multimedia

Multimediamarkkinointi

Aloitatko sinä aamusi lukemalla perinteistä sanomalehteä vai selaamalla sosiaalisen median kanavia?

Multimediamarkkinoinnilla tarkoitetaan useiden eri markkinointimedioiden yhdistämistä ja integroimista. Markkinointimedioita voi olla esimerkiksi digi- ja hakukonemarkkinointi, sosiaalinen media, perinteinen printti, televisio- ja radiomainonta sekä brändisisällön kehittäminen. Median kulutus itsessään on lisääntynyt merkittävästi teknologian kehityksen myötä, mikä tarkoittaa taas sitä, että kuluttajille on nyt entistä enemmän tarjolla uusia tuotteita ja palveluita. Onkin tutkittu, että keskiverto kuluttaja käyttää useita eri media-alustoja monta kertaa päivässä. Markkinoinnin monialaistuminen avaa ovia kuluttajien ostopolun kosketuspisteiden (touchpoints) selvittämiseen ja hyödyntämiseen tulevissa markkinointistrategioissa.

 

Ennen pienemmätkin yritykset joutuivat tukeutumaan yhden median taktiikkaan, jossa markkinointia tehdään vain yhden lähteen sekä WOM-markkinoinnin (word-of-mouth) kautta saavuttaakseen uusia asiakkaita. Monimediainen markkinointistrategia on kuitenkin nykypäivänä korvaamaton etu moderneille yrityksille ja se tarjoaa loistavan määrän mahdollisuuksia menestyä ja säilyä kilpailukykyisenä alati laajenevilla markkinoilla.

 

Kuinka multimediamarkkinointi käytännössä toteutuu?

Käydään yhdessä kuvitteellinen esimerkkitapaus läpi: Olet ostamassa kumppanillesi lahjaa. Näet printtimainoksen upeasta timanttisormuksesta ensin sanomalehdessä, jonka jälkeen päätät etsiä kyseisen tuotteen netistä. Ensimmäisenä tuote näyttäytyy Googlen hakutuloksissa, josta siirryt yrityksen omille kotisivuille. Et ole kuitenkaan täysin vakuuttunut lahjaideasta, joten palaat takaisin Googleen etsimään tuotteesta luotettavia arvosteluja ja kokemuksia. Saatat löytää muun muassa sosiaalisen median julkaisun, YouTube-videon tai blogikirjoituksen kyseisestä timanttisormuksesta. Kaikki tämä olisi jäänyt täysin tekemättä, mikäli meillä ei olisi multimediamarkkinointia. Tällöin ensimmäisen sanomalehtimainoksen tulisi olla niin tehokas ja vakuuttava, että asiakas tekee ostopäätöksen nojaten yksinomaan tähän yhteen markkinointimediaan.

 

Juliste vai Instagram-julkaisu?

Tärkeää multimediamarkkinoinnissa on ymmärtää eri kohderyhmien kulutustottumuksia ja ostotapoja. Useimmiten tarkastelun kohteeksi nousee eri ikäryhmien media-alustojen vertailu: vanhemmat sukupolvet hyödyntävät enemmän printtimediaa, kuten sanomalehtiä ja mainosjulisteita, kun taas Z-sukupolvi viettää aikaa sosiaalisessa mediassa ja digimarkkinoinnin kohteena. Ymmärtämällä kohderyhmien omaksumat mediaväylät, voit suunnitella ja jalostaa parasta mahdollista markkinointia yrityksellesi ja näin pysyä kilpailukykyisenä vuodesta toiseen.

 

Eri media-alustojen yhdistäminen saattaa tuntua yrityksestä haastavalta, joten kannattaa etukäteen pohtia markkinointisuunnittelijan kanssa, kuinka voit maksimoida yrityksesi markkinointikyvyn. Printin voi luovasti yhdistää digimarkkinointiin muun muassa QR-koodien avulla, jolloin älylaite ja painettu mainos kulkevat käsi kädessä tarjoten kuluttajalle valtavan määrän tietoa ja sisältöä. Kuten kaikkeen markkinointiin, myös multimediamarkkinointiin pätee sama sääntö: mitä enemmän näkyvyyttä, sen parempia tuloksia. Yrityksen kannattaakin rohkeasti lähteä valloittamaan eri media alustoja, luoden asiakkailleen mieleenpainuvan markkinointikokonaisuuden.

Jaa blogi
Miksi Mainostalo AD?
  • arrow
    Omaamme vankkaa kokemusta eri toimialojen yrityksistä.
  • arrow
    Haluamme jakaa luovat ideamme sinun kanssasi.
  • arrow
    Tarjoamme rentoa ja rehtiä palvelua.
Herätimmekö kiinnostuksesi?
Kiinnostuitko palveluistamme ja haluaisit tietää lisää? Ota meihin yhteyttä tai jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä. Mikäli tiedät jo, mitä palveluita tiimiltämme tarvitset, voit jättää suoraan tarjouspyynnön!