Markkinointi

Digitaalinen markkinointi on meidän ydinosaamistamme. Monipuolinen ja ammattitaitoinen tiimimme pitää huolen, että näyt ja kuulut oikeaan aikaan juuri oikeassa paikassa. Markkinoinnin kulmakiviämme on näkemys, ymmärrys ja yhteistyön läpinäkyvyys. Tarjoamme digimarkkinoinnin ratkaisut aina asiakkaan kokoisena: palvelumme vaihtelevat kevyistä sosiaalisen median markkinointikampanjoista aina kokonaisvaltaiseen digitaalisen ostopolun rakentamiseen ja sen optimointiin.

Kohdennettu somemainonta tuo tuloksia

Sosiaalinen media on kasvattanut asemaansa digitaalisen markkinoinnin tärkeänä osana. Tehokkaan somemarkkinoinnin avulla kohdennettu sisältö löytää uusien asiakasryhmien luokse muun muassa Instagramin, Facebookin ja TikTokin kaltaisten alustojen välityksellä. Parhaassa tapauksessa onnistunut markkinointikampanja luo asiakkaalle tarpeen yrityksen tarjoamasta tuotteesta tai palvelusta ja johdattaa ostopäätöksen äärelle.
Sosiaalinen media on myös loistava työkalu brändin luomiseen ja ylläpitämiseen. Digitaalisen mainonnan avulla yritys voi vaivattomasti lisätä näkyvyyttään juuri siellä, missä suuri osa asiakkaista viettää vapaa-aikaansa: sosiaalisessa mediassa. Sisällöntuotanto ja sosiaalinen media kulkevat nykypäivänä tiiviisti käsi kädessä, kun yritys haluaa luoda brändilleen uskollista ja visuaalisesti kiinnostavaa materiaalia.
Konkreettisia tuloksia näkyy silloin, kun asiakas etsii tietoa tuotteesta tai palvelusta, johon aikoo mahdollisesti pistää rahansa. YouTube, TikTok ja Instagram ovat alustoina erityisen suuressa suosiossa, kun asiakas haluaa löytää lisätietoa niin brändistä kuin itse tuotteestakin.

Google Ads ja SEO-optimointi

Kauttamme saat myös Google Ads- ja Display-mainonnan sekä SEO-optimoinnit. Mitä nämä sitten käytännössä tarkoittavat?
Google Adsin perusperiaate on yksinkertainen: kun hakukoneen käyttäjä suorittaa haun jollain tietyllä hakutermillä, tällä samalla hakusanalla mainostavien tahojen linkit aktivoituvat teksteineen hakutulosnäkymään. Adsin toimintaan vaikuttaa merkittävästi mainokseen sijoitettu rahallinen panos verrattuna kilpaileviin yrityksiin.
Display-mainonta on Googlen hakutulosten ulkopuolella olevaa kuvamainontaa. Mainosverkosto on erittäin laaja ja saa katettua ainakin 90 % internetin käyttäjistä. Käyttämällä display-mainontaa saat mainoksesi näkymään muun muassa YouTuben, Iltalehden, Ilta-Sanomien, MTV3:n, Suomi24:n, Tori.fi:n, Taloussanomien sekä Oikotien kaltaisilla verkkosivustoilla.
SEO eli suomeksi hakukoneoptimointi on sarja toimenpiteitä, joilla verkkosivuston sijoitusta pyritään nostamaan ilman jatkuvaa kuukausittaista tai vuosia kestävää panostusta. Oikein tehdyllä optimoinnilla saadaan sivuston hakutulosta nostettua myös ns. epäsuorilla hakusanoilla, jotka eivät muuten tuottaisi hakutulosta. Hakukoneilla on tapana muuttaa vaatimuksiaan usein, joten hakukoneoptimoinnilla yrityksesi saa selvästi pidempiaikaista hyötyä markkinoinnista.
Markkinoinnin vaiheet
  • 1
    Asiakkaan tarpeen kartoitus
    Kerro meille odotuksesi ja haaveesi koskien uudenlaista markkinointistrategiaasi. Tarjoamme sinulle 15 minuutin ilmaisen konsultaation digitaalisen markkinoinnin osaajamme kanssa.
  • 2
    Tarjous tarpeiden mukaisista palveluista
    Teemme sinulle tarjouksen, joka vastaa tarpeitasi.
  • 3
    Alkupalaveri
    Istutaan alas ja keskustellaan kattavasti, mitä projekti pitää sisällään ja miten työ lähtee käyntiin.
  • 4
    Projektin aloitus
    Tästä lähtee!
  • 5
    Kuukausiraportin saaminen
    Saat kuukausittain kattavan ja monipuolisen raportin markkinointia koskien.
  • 6
    Kuukausittainen markkinointipalaveri
    Joka kuukausi pääset keskustelemaan markkinointipalaverissa projektin onnistumisesta.
Perus
790€
Premium
1800€
Miksi Mainostalo AD?
  • arrow
    Omaamme vankkaa kokemusta eri toimialojen yrityksistä.
  • arrow
    Haluamme jakaa luovat ideamme sinun kanssasi.
  • arrow
    Tarjoamme rentoa ja rehtiä palvelua.
Herätimmekö kiinnostuksesi?
Kiinnostuitko palveluistamme ja haluaisit tietää lisää? Ota meihin yhteyttä tai jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä. Mikäli tiedät jo, mitä palveluita tiimiltämme tarvitset, voit jättää suoraan tarjouspyynnön!